Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loma. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. huhtikuuta 2015

feelings from singapore

Nyt on jo viikon verran ollaan oltu Suomessa ja tasoteltu aikaeroja. Nyt on ohi tääkin matka, jota odotin vaikka kuinka pitkään. Tämä matka oli mun ihan ensimmäinen reissu Euroopan ulkopuolelle ja Singaporessa kyllä huomasin kuinka erilainen kulttuuri siellä olikaan. Niinkun täällä jo taisin mainita, niin vietettiin viikonloput hotellissa ja muu viikko perheessä. Eka päivä sielä perheessä oli aika ahdistava, vaikka olinkin viikon saman tytön luona, joka oli meillä joulukuussa. Mun perhe siellä oli kuitenkin tosi mukava, ja siihen kuulu Hui Jun:in (mun host) lisäks kaksi veljeä, äiti ja isä. En paljon kerennyt niiden kotona olemaan, paitsi yöt, kun oltiin melkeempä joka illat jossain kaupungilla muiden kanssa! Oli ihanaa päästä tutustumaan tohon ihan oikeeseen Singaporelaiseen kulttuuriin ja niiden arkielämään ihan ns paikallisen tasolla. Koulun lisäks kerettiin nähdä niitä turistikohteitakin ja paikalliset vei meitä niiden suosimiin paikkoihin. Mä oon kyllä varma, että tuun palaamaan Singaporeen toisten, sillä sain ihania uusia ystäviä ja mulla jäi varmasti vielä paljon nähtävää!

/>

tiistai 30. joulukuuta 2014

my year 2014

Taas yks vuosi on päivää vaille paketissa ja kiitos tästä vuodesta kaikille, jotka on ollu mukana tekemessä siitä näin ihanan! ♥♥ Nyt taas monia muistoja rikkaampana kohti uutta vuotta! :)


lauantai 20. joulukuuta 2014

Room tour

Tarkotus oli siis kuvata videota singaporelaisten vierailun aikana, mutta tottakai sen unohin ja parin päivän jälkeen en enään viittinyt alottaa. Videon halusin kumminkin tehä, ja niinpä kuvasin tälläsen joulusen room tourin! :)

Onneks nytten alkoi tää reilu kahen viikon loma! Oon väsännyt koko syksyn millon mitäkin koulujuttuja, mutta nyt oikeen rehtorin luvalla saa olla loman avaamattakaan kirjoja (vaikkakin amerikan valtiot pitää opetella mantsan maakoetta varten...) 

Viettäkää kaikki rentouttava loma ja ihanaa joulua kaikille! ♥



lauantai 12. heinäkuuta 2014

5 days in Lisbon

Nyt ois varmaankin jo hyvä aika kertoa vähän tosta matkasta, jolta kotiuduimme jo viime viikolla. Varotan jo nyt että tästä tulee pitkä postaus, koska en jaksa kirjottaa näitä osissa.
DAY 1: Varattiin äkkilähtö Lissaboniin, ja lähtö kentälle oli lauantai aamuyönä jo kolmen aikoihin. Ekaa kertaa meillä oli välilasku, ja vaihdoimme konetta Frankfurtissa. Portugalissa oltiin perillä jo puolelta päivin ja heitettiin tavarat hotellille ja lähdettiin kiertelemään kaupunkia. Ensimmäinen päivä meni oikeestaan siinä.
DAY 2: Meidän hotelli oli vähän kuin paikallisen Central Parkin vieressä, jossa lähdettiin käymään tokana päivänä. Sen jälkeen menimme veneajelulle, joka vei 25 de april -sillan toiselle puolelle. Silta oli kopioitu Golden Gatesta ja sen päässä oli vapaudenpatsas, jonne asti ei kuitenkaan jaksettu mennä, vaan suunnattiin metrolla jättimäiseen Colombo kauppakeskukseen, jossa loppu päivä menikin.
DAY 3: Maanantaina lähdettiin heti aamupalan jälkeen junalla Cascaisiin, jonne oli reilu puolen tunnin matka. Lähdettiin kävelemään asemalta kauemmalle rannalle, jota ei kumminkaan löydetty, joten jouduimme palaamaan takasin sinne mistä lähdettiinkin. Makoiltiin rannalla ja käytiin syömässä, ja illalla mentiin junalla takasin Lissaboniin.
DAY 4: Neljäs päivä meni oikeastaan kierrellessä vaan kaupunkia. Illalla lähettiin kumminkin suunnistamaan Castelo de Sao Jorge linnoitukselle. Etsittiin bussipysäkkiä ja metroasemalla paikallinen tuli tarjoamaan apua ja lähdettiin kävelemään hänen perässään, mutta ihan väärään suuntaan ja hän johdatti meijät ratikkapysäkille. Lopulta jouduttiin itse ettimään bussipysäkki ja päästiin minne haluttiin, haha!:-D
Viimisenä päivänä otettiin metro kaupungin toiselle puolelle. Käytiin kattomassa euroopan suurin akvaario (sealifen tapanen) ja mentiin myös sellasella näköalahissillä. Ostoksia oli ostettu sen verran, että käytiin ostamassa uusi matkalaukku jostain kauppakeskuksesta, jossa samalla syötiin. Illalla käytiin vielä kaupungissa kävelemässä, pienessä kahvilassa ja El Corte Inglesistä viimeset tuliaiset.
Ihana kaupunki, suosittelen! :-)